maanantai 31. joulukuuta 2012

Jouluaatto

Aamulla kun herättiin kaiken sen riekkumisen jälkeen alkoi meillä hirmuinen huusaus ja loppujen jouluruokien teko. Apinat oppi heti, että missä on keittiö ja keltä sitä ruokaa voisi saada.. ;D Pippuri oikein otti tavaksi maata keittiössä äidin jalkojen välissä ja kylläpä keittiöstä muillekin tuli lempipaikka kaikkine ihanine hajuineen :)



Ruokajuttujen lisäksi opittiin, että tarpeilla pitäisi käväistä pihalla ja siellä ipanat kyl viihtyis vaikka kuinka, mut aattona ja aatonaattona oli ihan hirmuinen pakkanen, joten pissa- ja leikkipyrähdykset jäi hieman lyhyiksi. Samalla tuolla ulkona opeteltiin, että miten kiivetään portaita. Kukaan ei edes tippunut tai ollut tippua. Alussa piti vähän vahtia, mut nykyään niitä juostaan kuin vettä vain :) Sisäsiisteys on muuten jo ihan uudella asteella; ipanat jopa vinkuu ovella ulos, jos on hätä tarpeille!!








 


Aatona meillä oli noin 30 vierasta kylässä äidin suvun puolelta yhtä aikaa ja apinat vain nukkui onnellisesti keittiössä vaikka pirtissä oli melkoinen melu ja meininki. Ja kylläpä sitä käytiin kaikkia hurmaamassakin ja kierrettiin sylistä toiseen ;) Omat paketitkin saatiin ja voi sitä paperin repimisen riemua ;) Riekkumisten jälkeen illalla nukahdettiin sitten kuusen alle.. kunhan oli ekaks juotu kuusen jalka tyhjäksi.. kaippa se on paremman makuinen tuommoinen maustettu vesi ;)




 



Lopuksi pari tunnelmointikuvaa aatolta




Matka pohjoiseen

Non niin nyt olis eka hetki istua koneen ääreen ja selata vähän kuvia mitä on tullut otettua meidän reissun aikana :) Miepäs laitan näitä päivityksiä vähän aikajärjestyksessä..

Aloitetaanpas illasta ennen lähtöä.. menihän se hieman haikeissa tunnelmissa, kun tiedettiin, että Kaneli (nykyiseltä kutsumanimeltään Unna = saameksi pieni) on sitten lähdössä omiin seikkailuihinsa seuraavana päivänä. Mut toisaalta hyvillä mielin, kun tiedettiin, että mukavaan ja rakastavaan kotiin Unna pääsee. Tässäpä jotain kuvia siltä illalta, kun vielä oli koko lauma koossa ja sitten Unnan omista ihmisistä Riitta-Leenasta ja Eerosta.






Aamulla tosiaan pakattiin kimpsut ja kampsut autoon. Siis voe mahoton sitä tavaramäärää. Koirilla oli luksusta takana, kun saivat koko farmarin takaosan itselleen, mut takapenkki ja etupenkkikin oli niin täynnä ettei takapeilistä meinannu ulos nähä!! Miten tää on aina tätä.. luulis, että oltais jo Turkuun muuttamassa tuolla määrällä ;D Vietiin sitten matkalla Unna uuteen kotiin ja Okran kanssa jätettiin heipat Unnalle. Reippaasti kuulemma Unna on omaan kotiinsa jo sopeunut ja valloittanut kaikkien sydämet! :)

Muulla porukalla jatkettiin sen jälkeen matkaa kirpakkaassa pakkasessa. -20/25 oli koko matkan ajan!! Mut ei tuntunut takaosan viileys häiritsevän apinoita vaan nukkuivat koko piiiitkän matkan!!! Pari kertaa pysähdyttiin pissatauolla, mut edes niiden jälkeen ei jaksettu takaosassa riehua, vaan olivat jo selvästi tottuneet siihen, että auto on nukkumista varten! Harjoittelu oli tuottanut toivotunlaista tulosta! :)



Matkalla pysähdyttiin myös Tyrnävällä moikkaamassa Marikan laumaa mukaanlukien pentujen isoisoisän Ravjan ja pentujen enon Rohton. :) Ravja paappa piti komennusta koko porukalle, mut villiskot ei sitä ottaneet kuuleviin korviinsa vaan säntäilivät -26 asteen pakkasessa tutustumassa paikkoihin ja Rohtoon ja kylläpä Ravjallekin pari pusua annetiin; varsinkin Okra oli ihan maansa myyny, kun pääsi piiitkästä aikaa näkemään kamuja ja oli ihan matona kiemurtelemassa Ravjan edessä :)


Mökille kun sitten vihdoin ja viimein päästiin, niin unta oli kertynyt varastoon niin paljon, että hyvä että mökki pysyi kasassa kun pedot päästettiin irti!!! Siis se riekunnan määrä oli ihan hirmuista. Ei mitään arastelua uuden paikan suhteen vaan heti oltiin laukkaamaan tuhatta ja sataa joka huone läpi siskoja niskavilloista matkalla kiskoen. Naurussa oli piteleminen kun epeleiden telmintää seurattiin!! Lopulta uni kuiteskin voitti ja esim. Nappi vain sammui keskelle lattiaa!!




perjantai 21. joulukuuta 2012

Nautinnollista Joulua!

Blogin päivittely jää nyt joulutauolle (tosin koitan mie päivitellä sitä aina silloin tällöin). Met toivotamme ihania joulun hetkiä kaikille! Meillä se menee nauttiessa pohjoisen pakkasista, pimeydestä ja rauhasta ja tietenkin perheen läheisyydestä ja ystävien seurasta, unohtamatta hyvää ruokaa. :)


Kuvausreissu

Meinaspa eilinen mennä sirkukseksi apinoiden kanssa. Sirkusapinat nimittäin näyttivät kaikkia 'parhaimpia' puoliaan kuvajutun aikana! Noh siis aamulla pakattiin ipanat autoon ja vein Mikon töihin ja siitä jatkettiin matkaa Pyynikille. Ajattelin, että kun aina autoreissun jälkeen tulee yleensä pissahätä, niin pysähdyn puistossa pissattamassa apinat, ettei sitten tule heti tarpeita studioon. Kaikissa koirakirjoissahan sanotaan, että ei hätää, että pennut kyl pysyy uudessa paikassa pihalla sun lähellä. Nää apinat ei taida olla lukenut sitä kirjaa, tai sitten tyhmyys tiivistyy kun on apinalauma asialla. Eli siis ne levis kuin jokisen eväät, vaikka oli ihan vieras paikka ja lääniä tuossa Pyynikillä vaikka muille jakaa!! Sai sitten kori kädessä jousta apinoiden perässä ja pyydystää niitä! Melkoinen näky varmaan ohikulkijoille kun mie hiki päässä ja kasvot punasina koitan saada apinoita koriin...

Noh eipä mitään, kyl me päästiin sitten jatkamaan matkaa ja tultiin studiolle. Sitä ennen muuten testattiin, että mitä tarkoittaa hissi ja miten sillä kuljetaan. Hyvin meni. Studiolle kun päästiin ja mie nostin apinat pois korista, niin viuhtominen pääsi ihan täysillä taas käyntiin. Siis ei mahoton, ne valtas sillä sekunnilla koko paikan ja jokainen meni tutkimaan omaa nurkkaa ja oli siinä tekeminen, että ne jotenkin sai kasaan keskelle huonetta. Nappi varsinkin oli ihan malttamattomana eilen ja oli koko ajan karkaamassa omiin seikkailuihin. Sitten vielä kun kuvatiin ipanoita yksitellen, niin sillä välin muut oli laittamassa studiota uuteen uskoon ja oltiin ryijyjen ja kankaiden kimpussa repimässä niitä ja sitten vielä hyvä ettei yhen kuvan taustalla näkynyt kun Kaneli pusersi mahtitorttua lattialle!! Wuhuu! Noh onneks saatiin muutamia kivoja kuvia, yks taitaakin olla jo täällä.

Eli vihje tuleville omistajille: näiden apinoiden kans pitää panostaa luoksetuloon ja lähellä pysymiseen tai ne on aina karkaamassa omiin seikkailuihin!!





keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Etukäteen

Huominen päivitys tulee nyt päivän etukäteen ;) Saatiin nimittäin lainaksi kaverilta järjestelmäkamera!!!!! Tää ilta onkin mennyt sitten kuvia räpsiessä.. ja joo'o kyllä sitä on kameroita ja sitten on Kameroita ;) Tässäpä kuvapläjäystä.. saa nähdä saataisko huomenna vielä hienompia, kun on ammattilainen asialla eikä pelkkä sunnuntaikuvaaja :)












Painia ja herkkuja

Eilen oli ihan hirmuinen herkuttelupäivä ipanoilla. Kaikki alkoi siitä, kun mun kenkiä alettiin syödä turhan voimallisesti yhteistuumin, niin mie laitoin nahkatikkarit apinoiden suihin. Sitten tuossa päivällä kun keiteltiin keittoa (flunssaruokaa Mikolle, joka on nyt toista päivää sairaslomalla), niin apinat olivat taas apukokkeina ja saivat porkkanaa jytystettäväksi leikkuulaudalta. Hyvin tuntui kelpaavan. Mut porkkana jäi auttamatta jälkeen seuraavasta herkusta, kun kaivoin pakasteesta raa'an kanansiiven ipanoille. Voi sitä riemua!! Ensteks annettiin vain yks siipi kokonaisena ja siitähän syntyi hirmuinen kisaaminen, että kuka sen saa. Vilma vei voiton ja juoksi siipi suussaan karkuun koko talon ympäri. Ikean leikkiputki osoittautui parhaimmaksi pakopaikaksi. Btw. tuntuvat tykkäävän tuosta putkesta hirmuisesti.. olisikohan agilitypetoja meidänkin laumassa ;) No siis takas asiaan. Laitettiin siipi sitten kuitenkin palasiksi, että kaikille olis rouskuteltavaa ja voi niitä ilmeitä!!! Kaneli oli varsinainen peto ja veteli palasensa melkein kokonaisena, hyvä ettei tukehtunut siihen! Sitten ihan hirmuiset ryöstöyritykset muiden suista. Pippurille oli käydä huonosti, kun Kaneli kiskoi siivenpalasen Pippurin suusta itselleen!! Sen jälkeen Pippuri oppi, että parempi pitää omistaan huolta, kun muuten käy köpelösti ja jää rannalle ruikuttamaan ;) Vilma oli toinen peto, mut vähän kauemmin malttoi jytystellä siipeä kuin siskonsa. Meidän rauhalliset jässikät ottivat taas siiven nautiskelun kannalta :)

 Mikä siinä oikein on, että toisen luu on aina parempi kuin oma?? Lapsia mitä lapsia :)


 Kanelilla meni jo kun toiset vasta aloittelee siiven kanssa!

 Ei elämä mikä ilme!!!


 Meidän nautiskelijat :)

Illalla sitten meno yltyi ihan hurjaksi. Se on tuo iltavilli nykyään jossain ilta kymmenen ja yhdentoista välillä. Siinä ei paljoa pysy perässä ja luulee, että pentuja olis enemmänkin kun pirtissä vilistetään ja tapellaan leluista. Video alla, voi voittajan onnillista ilmettä ;)