keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Riekkumista ja pentukoulua

Jaha blogin päivitys on ollu nyt pari viikkoa tauolla, kun illat on menneet joko koirahommissa tai Akatemian hakemusta kirjoittaessa. Se on nyt jätetty, peukut pystyssä, että tärppää!! :D

Mut Kertulla on riittänyt aktiviteettia! Käytiin pari viikkoa sitten Jennin ja Thomaksen tykönä kylässä, kun olivat pitkästä aikaa kotona ja Kerttu pääsi leikkimään Tossun kanssa! Kerttu on kyllä melkoisen rohkea tapaus, kun vaikka Tossu haukkui, niin Kerttu vain meni haastamaan leikkimään ja siitä ne melkoiset rallit alkoikin! Kännykän kamera ei pysynyt mukana, joten ainoastaan yksi edes vähän siedettävä kuva tallentui koirista :D


Kerttu pääsi myös eläinlääkäriasemalle leikkimään ikätovereiden kanssa ekan kerran pari viikkoa sitten ja tänään oli toinen kerta. Nää pentubileet kuuluvat rokotusten hintaan. :) Ja Kertulla oli hauskaa, varsinkin mäyräkoira-Kertun kanssa. Mäyris-Kerttu tuntuu rakastavan, kun Kerttu "höykyttää" sitä, haki aina vain uudestaan Kerttua painimaan! :D Melkoisia epeleitä!


Koirapentujen lisäksi myös Annan ja Vimalin lapset kävivät pari viikkoa sitten kylässä Kaarinan ja Ilkan kanssa. Arilla ja Kertulla tuntuu hommat synkkaavan yhteen edelleen tosi hyvin! Vaan on se Ari melkoisen ihana vempula, kuten kuvista ja videosta voi päätellä. Ja Sami kans :) Niiden naurua ei voi nauramatta kuunnella <3









Ja Kertun aktiviteetit vain jatkuivat! Käytiin nimittäin Sofian tykönä kylässä, jossa Sofia oli järjestänyt koulutustilaisuuden koirien tunneoppimisesta! Kerttu pääsi sillä aikaa painimaan osan siskopuolistaan kanssa, jotka olivat kasvaneet taas hurjasti ja tietenkin myös Helkan ja Hukan kanssa. Itse asiassa Kerttua alkoi jossain vaiheessa pikku-pentujen leikit "kyllästyttään" ja hyppäsi pentuaidan yli, että pääsi leikkimään Hukan kanssa! :D Niin ja sen lisäksi Kerttu pääsi vielä viime perjantaina painimaan labradorinoutajapentu-Nakin kanssa! Se oli kyllä niin hurjaa menoa, että mitään kuvia ei tallentunut. Mut siis menoa riitti!!



Riekkumisen lisäksi aloitettiin viime lauantaina myös pentukurssi Koirakodassa. Kerttu vaan oli niin väsynyt ettei jaksanut oikein keskittyä. Tosin taitaa nuo kurssit olla enemmän omistajan kouluttamista kuin koiran ;D Nyt ollaan sitten harjoiteltu vapaaehtoista kontaktia tämän viikon kotona :) Saa nähdä mitä nyt lauantaina on vuorossa :D

Tällä viikolla Kerttu pääsi mun töihin päiväksi mukaan. On se semmoinen ihana vempula. Pyllyä heiluttamalla hurmasi koko laitoksen! ;D Ja ihanan luottavainen se on myös. Tiina kun "kaappasi" sen pari kertaa päivän aikana ja Kerttu vain häntää heiluttaen seuras Tiinaa ihan minne vain <3 Ja ihanasti Kerttu malttaa myös rauhoittua vieraissa paikoissa. Niin Sofian tykönä kuin töissä laittoi vain nukkumaan :) Samanlaisia luottavaisia ipanoita tuntuu koko sakki olevan niiden viestien perusteella mitä ollaan vaihdettu koppakuoriaisten omistajien kanssa <3



Niin joo Kertulta lähti kaks ekaa hammasta pari päivää sitten!! Harvahammas!! :D


Tässä lopuksi kuvia parilta viime viikolta täältä kotoa niin koirista kuin syksyn sadosta :P.


















sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kerttu yökylässä

Kertun 12-viikkoissynttärit alkoi yökyläilyllä naapurissa. Tässä vielä odotetaan, että milloin Kerttu tulee kotiin! Tää onkin eka kerta, kun Kerttu on ihan yksin poissa kotoa silleen että kukaan meistä ei oo mukana turvana. Annan viestien mukaan kaikki on menny hyvin, mitä nyt vähän on koitettu nykertää sohvaa, mutta toteltu hyvin kieltokäskyä. :D Mää vähän luulen, että Kerttu taitaa tykätä, kun saa kaiken Annan huomion itselleen :D Ja tää on valtavan hyvää harjoittelua tulevaa varten, jos joskus täytyy löytää hoitopaikka esim. lomamatkan ajaksi. :)

Me käytiin alkuviikosta Kertun kans keskustan lähellä pentutreffeillä viikkoa vanhemman lapinkoira-pojan kanssa. Kerttu laittoi heti toisen ojennukseen, että kuka se on emäntä täällä, mut sen jälkeen alkoi melkoiset takaa-ajo rallit ja kuopankaivuutalkoot ;) Hauskaa tuntui olevan, eikä kotia meinannu millään malttaa lähteä :D




Mää pääsin sitten keskiviikkona pusuttamaan ja pörröttämään meidän hoito-pentuja, jotka olivat kasvaneet valtavasti. Eivät enää olleet ryömiviä nakkimakkaroita vaan painattivat villinä menemään pitkin Sofian ja Petrin pihaa <3 Ja todella sosiaalisia ja luottavasia pentuja olivat kaikki. Ei varmasti ollut Sofialla helppo päätös, kuka jäi itselle. :) Itse asiassa myös Asla eli vaalein pennuista jää Sofian lähipiiriin, kun se muuttaa Sofian vanhempien tykö :) Niin ja Saana, joka ekana lähti takaisin Helkan hoiviin, jää Sofian koiraksi. Muut ovatkin päässeet muuttamaan omiin uusiin koteihinsa tän viikonlopun aikana. Tässäpä muutama kuva nallekarhu-söpöläisistä!

 Asla


 Saana

Muuten viikko onkin menny metsälenkkeillessä ja telmiessä. Niin ja Kerttu on alkanut opetella pikkuhiljaa eri käskysanoja tule-käskyn lisäksi. Ja ettei asia olisi ihan niin yksinkertainen, niin istumaan ja makaamaan on opeteltu jumppapallon päällä! :D Kyllä siitä Kertusta taitaa melkoinen agility-koira tai akrobaatti tulla. Metsässäkin kiipeilee innoissaan kaatuneiden puunrunkojen päällä :) Niin ja agilityradalla edelleenkin mieluisin este on puomi, jota voisi laukata edes takaisin vaikka kuinka pitkään :)











Perjantaina olikin sitten jännä päivä, kun käytiin ensimmäisellä rokotuksella eläinlääkärissä!! Kerttu olis halunnu mennä tutustumaan kaikkiin koiriin, kissoihin ja ihmisiin ja vähän tympääntyi ku ketään ei saanut tervehtiä ja laittoi rötköttämään pitkin eläinlääkärin lattiaa! :D Rokotus meni hyvin, ei vinkasuja tms. Kerttu olis vaan ollu hirveen kiinnostunut mitä siellä niskassa puuhataan. :) Vaan en tiiä, että mitä ne Kerttuun oikein injektoi siellä, sillä kun kotiin päästiin niin ipana oli siipiä vailla!! Ja sitä riekkumista jatkui tuntitolkulla! Vilma lopulta kans tympääntyi riekkumiseen, ku olis ollu aika mennä nukkumaan ja otti suullaan kiinni Kertun sängystä, jossa Kerttu riehui menemään ja raahasi koko sängyn Kerttu mukaanlukien olohuoneeseen!!! Meinas varmaan, että Kertulla ei oo tänä yönä asiaa makuuhuoneeseen! Painui ite sitten äkkiä sängyn alle nukkumaan, hyvä ettei paiskannu ovea perässään kiinni!! :D Oli meillä Mikon kans naurussa pidätteleminen!!! :D Melkoista menoa täällä kyllä välillä riittää! :D Eipä käy elämä tylsäksi ;D



sunnuntai 3. syyskuuta 2017

11 viikkoa

Tässäpä olisi viikkopäivitys! :) Tai itse asiassa aloitetaan viime viikonlopulta, jolloin oli venetsialaiset lauantaina. Ja venetsialaisten kunniaksi poltettiin vihdoin ja viimein meidän kokko, joka on odottanut polttamista pääsisäisestä lähtien ;) Aina vaan on ollu niin kuivaa, että kokkoa ei oo saanut polttaa. Mut nyt on kyllä satanut niin paljon, että laitettiin kokko palamaan. :) Ja sitä ihaili koko koirasakki :) Lisäksi kyllällä paukuteltiin raketteja. Tosi hyvin meni, Kerttu ei edes lotkauttanut korvaa paukuille vaan laittoi vain nukkumaan Okran hännän päälle <3




Maanantaina mulla alkoikin sitten työt ja koirat saivat olla keskenään päivät. Me laitettiin videovalvonta tiistaiksi ja täällä oli vain leikitty ja nukuttu. Kukaan ei näyttänyt kaipaavan meitä yhtään :D Kerttu on päivien aikana asioinut pissat, kuten kuuluu, papereille. Ja pahempia tarpeita ei ole asioitu sisälle kuin kahtena päivänä! Hyvä Kerttu!!! Viikon aikana ollaan opeteltu hihnassa kävelyä niin, että vuoropäivin joko mie tai Mikko on käynyt Kertun kans lenkillä kun toinen on lenkittänyt isommat koirat. Kerttu on päässyt lenkille niin metsään, meidän normilenkille ja Auran keskustaan :) Ja tosi hyvin on menny. Kerttu on rohkeana menossa joka paikkaan. :)

Eilen harjoiteltiin koirien ohittamista oikein urakalla ja lähdettiin koko porukalle lenkille keskustaan. Okra ja Vilma opetti Kertulle miten ohitetaan nätisti vieraat koirat ilman vetämistä ja rähisemättä :) Ja tosi hyvin meni. Niin joo ja matkan varrella satuttiin Fightback run -juoksutapahtumaan, jossa bongattiin Michael Monroe juoksemasta!! :D

Tänään ollaan käyty leikkimässä Ainun ja Oivan tykönä ja menoa riitti. Kuvat riekkumisesta ovat itse asiassa viime kerralta, kun nyt ei kameraa ollu mukana. Mut samoin kuin viime kerralla, tyypeillä oli superhauskaa ja Kerttu ei olis millään malttanut lähteä kotia! :D







Lopuksi tähän vähän pönötyskuvia ja riekkumiskuvia tältä viikolta. Vilma on kyllä Kertun paras kaveri ja tyypit jaksaa painattaa menemään loputtomasti. Ja osallistuu Okrakin välillä leikkihin :) Niin joo Kertun toinen korva on alkanut nousta pystyyn!!!













Ja ihan lopuksi muutama kuva Reikasta eli Kirpasta. Mie pääsin pörröttämään Reikaa perjantaina töiden jälkeen :D Kyllä oli Reika riemuissaan ja menoa riitti vaikka muille jakaa. Niin hirveesti ettei kuvaamisesta tullu oikein mitään ;D Reika on ollut tosi reippaana ja oli selvästi kotiutunut omaan kotiinsa ja ottanut omat ihmiset perheenjäsenikseen <3 Hyvä Reika!! Menoa riittää Reikalla lasten kanssa ja on pikkuhiljaa sulattamassa myös perheen kissan sydämen. Naapurin koirat on jo valloittanut kavereikseen :)