sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Luontoretkeilyä

Laitetaanpas tänne kuvamuodossa vähän meidän "seikkailuja" marraskuulta. Näin aluksi vain tuosta lähimetsästä viime viikonlopulta:

 Ulko-ovella odotetaan malttamattoma, että pääsisi metsään.

 Pllrrr..

 Ensin ollaan niin nätisti ja sitten..

 ..tanssii "susien" kanssa, tai no ehkä paremminkin susien tanssi ;D

 ja kyllähän se jano tulee tuommoisessa hommassa ;)

Käytiin viime ja tänä viikonloppuna treenamassa kolmistaan (Mikko assistenttina ja kameramiehenä ;D) agilityä ja varsinkin treenauskohteena oli pussi. Aluksi oli hieman ihmettelyä mokoman tunnelin suhteen mut kivasti nyt sujuu jo ilman sen kummempia kummasteluja :)

Agility-treenien jälkeen suunnattiin viime viikonloppuna Littoistenjärveä kiertävälle luontopolulle ja käytiin ihailemassa maisemia lintutorneista, joita alueella taisi olla peräti kolme kappaletta.

 Vaikka kiikarit ei tietenkään olleet mukana, bongattiin silti harmaahaikara sinisorsien lisäksi.

 Yhen "vesikirpun" piti tietenkin päästä heti räpimään lampeen..

..ja sai sieltä muistoiksi aivan hirmusen määrän takiaisia. Oikeesti niitä oli niin paljo, että ei auttanu ku ottaa kotona sakset esiin ja leikellä etutassujen "käsivarsikarvat" veke.


Sitten se "vesikirppu" keksi meille lisäjännitystä matkalle.. Tän kuvan jälkeen nimittäin Mikko kutsui Vilmaa uudestaan kattomaan maisemia sanoilla "hyppää Vilma tänne" ja Vilmahan hyppäs!! Siis voi hurja, yks oli hypätä kaiteen yli! Onneks Mikko kerkes ottaa niskavilloista kiinni, ettei tuo kaheli olis tipahtanu koko tornista, ei ollu paljoa vaille!! Huhhuh! Ja ei siinä mitään, ku vielä illalla käytiin lenkillä niin Vilma tulee mun tykö tikku alaluomen ja silmän välissä tököttäen, että viititkö ottaa tuon pois ku vähän haittaa näköä!! Onneks ei sen kummemmin käyny, mut vakuutus pidetään tällä kahelilla ainakin vielä seuraavan vuoden voimassa ;D

Vilmalla on muuten alkanu hurja karvanlähtö. Okra odottelee tapansa mukaisesti paljon kovempia pakkasia, että viitsii turkistaan luopua ;)

Tänä viikonloppuna suunnattiin sitten nokka kohti Haunisia ja sen luontopolkuja :) Mukavasti tällaisia "luontokohteita" löytyy melko läheltä, ei vain ole tullut aikaisemmin tutustuttua niihin. Tosin täällä Haunisissa käytiin koirien kans muutama viikko sitten lapinkoirien lenkillä. Tosi kauniit maisemat on tuolla Haunisissa ja päästiin katselemaan vielä auringonlaskua siellä. Tuo järvi, jota kierrettiin, on Haunisten ja Raision alueen juomavesiallas, eli tekojärvi, joka taisi olla tehty 70-luvulla. Vielä tuo ranta on hieman karua, mutta siellä täällä näkyi jo rantakasvillisuutta ja sorsia oli kymmeniä. Mukavaa aluetta.






3 kommenttia:

  1. Voihan hurjuus mikä tilanne teillä meinasi olla! Vilma on sitten tottelevainen koira, hyppää kun käsketään ja luotti siihen että isäntäväki on arvioinut hypyn turvalliseksi. Hui! Onneksi saitte koirasta kiinni. Tuollaiseen tilanteeseen en onneksi ole joutunut, mutta joskus omastakin suusta on ajattelemattomasti päässyt tilanteeseen sopimaton käskysana, koira tottelee, mutta tilanne muuttuukin alkuperäisestä väärin valitun käskyn vuoksi.

    Vai teillä ollaan muuntautumassa nakuksi? Kätevää näin talvea kohti mentäessä :) Meillä sen sijaan karvaa alkaa vihdoin pitkän bikinivaiheen jälkeen taas olla, nimeksi asti ainakin, tuo W'hän on muutenkin tuollainen kevytkarvainen tapaus.

    Ihania luontopolkukuvia! Ja kiitos Littoistenjärven vinkistä. Sitä emme olekaan vielä kiertäneet. Mukavaa syksyä ja tapaamisiin!

    VastaaPoista
  2. Joo, oli kyllä melkoinen tilanne. Tuota varmasti vielä provosoi se edeltävä agility-treeni, jossa tietenkin hypittiin, mut olis kyllä kannattanu valita käskynsä vähän tarkemmin ;D Vilma näköjään tekee mitä käsketään.. tosin meillä kyllä murkkuikä nostaa päätään ja välillä ei tehdä ollenkaan niin kuin käsketään ja ei lotkauteta korviansa ollenkaan käskyille.

    Tuo Vilman karvanlähtö tähän aikaan ei ole paha ollenkaan, kun Okra tosiaan vaihtaa AINA karvansa joulun aikaan ja pahimmilla pakkasilla, tiedä mikä idea siinäkin. Pakottaa joulusiivoukseen ihan tahallaan ;D

    Tuo Littoisten järven polku oli hieman pettymys, kun järven kiertävän polun päähän oli laitettu kielletty koirilta kyltti :( Tosin voi olla, että tarkoitti talviaikaa ja laduilla kävelyä, mutta ei me sitten sinne menty vaan käytiin lyhyempi polku noilla lintutorneilla. Pitänee vielä kattoa netistä, mitä tuosta polusta sanotaan, että onko ihan oikeasti kielletty koirilta, kun maisemat siellä oli mukavat siinä järven rannalla.

    Pörrötyksiä sinne Wimpulalle ja onnittelut terveistä kyynäristä!! Nähdäänpä taas!

    VastaaPoista
  3. Okei, kiitos täsmennyksestä tuon kiellon suhteen (Littoistenjärvi), täytyy kaivella asiasta enemmän ennen kuin vaivautuu paikalle.
    Mukavata loppuviikkoa ja rapsut sinnekin karvaturreille =)

    VastaaPoista