tiistai 13. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Tai oikeastaan vielä kuvia vanhasta vuodesta näin aluksi, kun on taas blogin päivitys ollu tauolla ;D Täällä on tosiaan viime päivityksestä kerenny jo useamman kerran sataa lunta ja sulaa ja sataa uudestaan. Taitaa olla tällä hetkellä menossa kolmas lumikerta tälle vuodelle, jos en oo ihan laskuissa sekaisin ;) Koirat on kuiteskin ollu innoissaan ja virtaa tuntuu kummastakin löytyvän taas uudella teholla, kun kelit on pakastuneet :) Karvanvaihto ehkä saa myös tassuihin vipinää, kun muuten tuolla ulkona mahtaa tulla kylymä ;)

Aluksi olisi vähän joulukuvia. Oltiin taas perinteisesti joulu pohjoisessa nauttimassa äitien lihapatojen ääressä :D Oli mukavan pitkä joululoma ja tällä kertaa ei ollu edes hirmuisesti ramppaamista paikasta toiseen, joten saatiin koko porukalla rentoutua :) Nautittiin koko konkkaronkka :)



 samikset yllä ja alla ;)












Vilman kans käytiin just ennen joulua meidän toisissa epävirallisissa agility kisoissa. Taidettiin tällä kertaa sijoittua johonkin puoleen väliin osallistujajoukkoa. Meni kyllä jännityksen piikkiin varmaankin meillä molemmilla ;)  Joten lisäharjoittelu kisoista olisi poikaa nyt uutena vuotena!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti