maanantai 12. elokuuta 2013

Heinäkuulta kuvia

Niin se vaan tuo aika menee, että blogiakaan ei kerkee päivittelemään.. Tosiaan meillä oli heinäkuussa pari viikkoa lomaa, josta oltiin 1,5 viikkoa pohjoisessa mun ja Mikon vanhempien mökeillä koirien kera. :) Ja se loma vaan hurahti ihan huomaamatta.. Vilmasta tuli mökillä ihan ulkokoira. Illalla sitä sai ihan huhuilemalla huhuilla, että tulis sisälle, ja neiti vaan pötkötteli rantakalliolla autuaana merimaisemia katselemassa eikä kyllä korvaansa lotkauttanu mokomille huhuiluille. ;D Ja sama peli jatkui Mikon porukoiden mökillä. Nykyään epeli sitten nukkuukin kaikki yönsä parvekkeella, kun sisällä on muka liian kuuma tai jotain ;)


Ja kylläpä ne koirat meidän muiden lailla nautti lomasta ja vapaudesta ihan täysin rinnoin. Meno oli välillä melkoista kun Okra ja Vilma painattivat menemään mökin pihalla ja välillä mökin alla ja läheisessä metsikössä.



Ja lomaan itsestään selvyytenä kuului tietenkin sienestystä ja marjastusta ja muutenkin metsässä laukkomista ja vaellusta ;)




Ja marjojen lisäksi käytiin yön 'pimeinä' tunteina pyytämässä rapujakin, tosin melkoisen laihalla menestyksellä.. mut 'jännää' se ainakin koirien mielestä oli kun keskellä yötä lähettiin hiippailamaan rantaan. ;D Tosin Vilmalla meinas voimat loppua aamuyöstä ja silmät ristissä käveli sitten perässä mukana ;D



Tosin kylläpä ne seuraavana päivänä oli voimat palautuneet ja frisbeen perässä jaksettiin taas laukata niin kuin ei mitään ;)




Ja kerettiinpä me käydä veneilemässäkin ja pyytämässä kalaa verkoilla. Yövyttiin koko porukalla veneessä; 4 ihmistä + yks määnneelle kalalle haiseva Vilma peräkajuutassa ;D Kyllä nuo lurjekset on melkoisia epelitä. Eiköhän vaan ku rantaan päästiin niin hyökänneet heti joiden kalanraatojen kimppuun, Okra ensimmäisenä näyttämään, että miten herkullisia nää onkaan ja miten niissä voi ihanasti kieriskellä! Ryökäle!








Ja sitten haisevat lurjukset saivat ansionsa mukaan! ;) Olis muuten ollu meille kaikille liian tukala matka takas kotiin!





Ei sitä sitten auttanu ku heittää heipat mökkimaisemille ja pakata taas koirat autoon. Meinas nimittäin olla melkoisen tiukkaa tuo pakkaaminen tällä kertaa, kun piti ottaa pakastinkin auton perään mukaan kaikille noille marjoille ja sienille mitä poimittiin! Onneks sitten loppujen lopuks saatiin pakattua niin, että koirille jäi yks penkki takaosasta tilaa, Okra nukkui jalkatilassa ja Vilma penkillä. Ku olis tuo etuosaan ahtautuminen vielä mun jalkojen kans ollu melkoista; vaikka sopuisasti äiti ja tytär sinne köllähtikin ;D



Ja sitten kotona Vilmaa odottikin melkoinen yllätys! Mentiin nimittäin seuraavana päivänä ottamaan mittaa greyhoundeista!!! Paikallinen greyhound kerho nimittäin järjesti joka mustin kiihdytyskisat läheisellä raviradalla! Ja eiköhän tuo sporttimimmi 'vinttikoiramaisine' runkoineen pitäny sinne ilmoittaa! Harmi vain kun poliisitutka, jota käyttivät huippunopeuksien mittaamiseen, meni rikki ennen meidän vuoroa, mutta kylläpä se Vilmukka päästeli semmoista 40km/h keskivauhtia radalla menemään!

 malliesimerkki greyhoundilta



3 kommenttia:

  1. Ihania lomakuvia! :) Haisevien ryökäleiden pesukuvat laittoi vähän naurattamaan...

    t. Eräs haiseva ryökäle aina tilaisuuden tullen ja sen emäntä

    VastaaPoista
  2. Voi harmitus, vai olisi Vilma the Vinttikoira ollut kiihdytyskisoissa?! Me oltiin myös tulossa sinne meidän Winttikoiran kanssa, mutta skippasin sitten viime hetkellä helteen vuoksi ja jäätiinkin mökille. Olisi ollut hauska tavata siellä.

    Ihania kuvia!! Niin kauniita merimaisemia ja ihan oikea kalastusvenekin. Ja kuten ylläkin kirjoitetaan, myös minulla tuli hymy huulille pienten sotkutyttöjen pesuhetkestä, näkyy kilometrien päähän miten epäreilua pesutouhu niiden mielestä on :)

    VastaaPoista
  3. No niinpä, harmi että ei nähty siellä, mut ens lauantaina lammaspaimennuksissa sitten!!! :D

    Ja joo typyt ei kyllä tykänneet tuosta pesusta yhtään! Mut hauskasti pestiin Okra ekaks ja se jäi sitten rannalle 'ilkkumaan' Vilmalle, että saatpas sieki kokea saman ihanuuden!! ;D Epeleitä, mitä epeleitä!

    VastaaPoista