lauantai 23. elokuuta 2014

Saaristomatkailua

Näin pari kuukatta jälkikäteen vois vähän taas päivitellä blogia.. ;D Eli tosiaan Arto oli meillä käymässä ja auttelemassa talon remonttihommissa heinäkuun alkupuolella, mutta kerettiin me sitten lomaillakin. Käytiin nimittäin ajelemassa Saariston rengastie läpi ja yövyttiinkin välillä teltassa!! :) Matkaa koko reitille tuli vähän yli pari sataa kilsaa ja lauttoja ja losseja oli matkan varrelle kuusi kappaletta. Ja vaellusreittejäkin olisi ollut vaikka kuinka, mutta me ei käyty kuin Kirjaisen saarella neljän kilsan lenkillä, josta pari kuvaa alla.





Me löydettiin mukava yöpymispaikka Mossalasta kukkakedon vierestä. ;D Oli se kuiteskin ihan oikea leirintäalue keittopaikkoineen ja suihkuineen ja kaikkineen ja lisäksi sinne oli rakennu tosi siisti näköalatorni, josta olisi varmaan hyvällä säällä nähnyt Ahvenanmaalle asti! Ilta viettiin rentoutumalla ja Arto paisteli meille jauhelihaa trangialla sillä aikaa ku me laitettiin Mikon kans pastaa nuotiopaikalla ja lopuksi tietenkin, tosin päivän etukäteen, syötiin Arton synttärilätyt :D











Suosittelen kyllä tuota reittiä muillekin, maisemat oli varsin mellevät (tosin me kyllä nähtiin myös levälauttoja.. :( ) Koiratkin tykkäs ja Vilma väsähti loppumatkasta kerta kaikkiaan. Ainoa miinus oli, että tuolla oli ihan hirmuisesti punkkeja ja Vilma toi yhden ihan spesiaalipaikassa kotia asti ;)





6 kommenttia:

  1. Hei! Ootte olleet ihan kulmilla :) ! Katsoin ensin että nuo näköalatornin kuvat olisivat Nauvon Kasbergetiltä (Kaasivuori varmaan på finska), mutta luin sitten että kuvat onkin Mossalasta? Kasbergetin huipulla aukeaa hyvin samanlainen maisema.
    Mukavaa että reissunne sujui kivasti, paitsi tuota kotiintullutta epätoivottua tuliaista lukuunottamatta.
    Miten ihmeessä huomasit tuon, oliko Vilma kiusaantunut siitä, vai ihanko rutiinitarkastuksesa? Ja miten se poistettiin - saitko itse vai lääkärillä?
    Johan oli punkki paikan löytänyt :P

    VastaaPoista
  2. Noita pikkusaaria on tuolla saaristossa ihan valtavasti, joten ei ihme, että samanlaisia maisemia on useammassa paikassa :) Mut joo tuo torni oli siinä Houtskari-Iniö lossin lähtöpaikan vieressä. Polkua pitkin varmaan max. puolen kilometrin päässä siitä lossista. Onko teidän mökki sitten jossain Nauvon lähellä? Tuolla on kyl niin ihanat maisemat, että kateellinen vaa saa olla, kun ootte koko kesän viettäneet siellä! :)

    Ja joo Vilma alko hinkkaamaan pyllyä lattiaa vasten kotona ja oli muutenkin kiusaantunut, kun joku selvästi kutitti pyllyä, niin siitä mie sen huomasin. Ja onneks lähti ihan helposti pinseteillä. Miten Wiimalla punkkien kanssa? Meillä vaikka koirilla oli myrkyt niskassa niin silti noita löytyi. Piti vaan heti käydä turkki läpi lenkin jälkeen ja kummastakin joka kerta löyty useita punkkeja (jotka ei siis ollu vielä iskeneet kiinni).

    VastaaPoista
  3. Nauvossa mökkeillään juu :) Tarkemmin Nauvon Sandön saarella, ja esim tuo Kirjainen-Kirjais, jonka mainitset, on vesiä pitkin ihan lähellä ja kuuluu vakiovierailukohteisiimme, käymme siellä usein kaupoilla ja tai syömässä. Mutta tällä kertaa emme onnistuneet olemaan siellä yhtäaikaa, harmi.
    Kiersittekö siis Kirjaisten luontopolun? Olen sitä joka vuosi suunnitellut ravintolakäynnin päätteeksi, mutta isännät ei ole innostuneet - ehkä ensi vuonna :)

    Punkkeja on ollut jonkun verran, mutta itse asiassa vaikka nyt on ollut paha punkkivuosi, niin meillä niitä oli jostain syystä vähemmän nyt, taisi olla onnea vaan. Frontline Compilla mennään ja suurin osa punkeista oli kuolleita tai pökerryksissä ( = luulen,koska irtosivat niin helposti - joskus saattavat pistää kovinkin hanttiin irroitettaessa).
    Mutta kyllähän se punkkisyyni on ihan jokailtainen rutiini täällä päin. Joskin ei siitä aina ole apua koiran suhteen, kun tuolta karvan sisältä niitä vaan ei näe eikä tunne, ennen kuin ovat ehtineet vähän 'paisua'.

    VastaaPoista
  4. Joo tuo luontopolku kierrettiin ja varsinkin se alkuosa oli tosi mukavaa kulkea (kalliota ylös, josta tuli mukavat maisemat), samoin siellä polun keskellä on lintutorni, josta avautuu näkymä saaristoon. Tosin me kyllä jouduttiin hukkaan polulta laitumen kohdalla, oli varmaan joku väliaikainen ratkaisu, mut löydettiin silti tornille ;D Me itse asiassa satuttiin tuonne Kirjasille jonkin isomman huutokaupan keskelle (ei oltu kyllä mistään luettu etukäteen). Vaikutti tuosta ihmisvilinästä huolimatta mukavalta paikalta! :)
    Joo samat Frontlinet on meillä käytössä, ei näköjään estä punkkeja "hyppäämästä kyytiin" mut tosiaan eivät ehkä ota kiinni niin helposti ja mekin on löydetty kuolleita punkkeja tytöistä :)

    VastaaPoista
  5. Siellä on tosiaan kerran kesässä iso huutokauppatapahtuma, ollaan oltu siellä muutaman kerran. Tänä vuonnakin se oli ajatuksissa, mutta emme sitten lähteneet. Olisipa ollut hassunhauskaa törmätä teihin siellä :)
    Mutta törmäillään sitten muualla, rallyssa varmaankin ainakin :)

    VastaaPoista
  6. Joo olis ollu kyllä hauska törmätä ja vaikka käydä se luontopolkulenkki yhdessä, mut joku toinen kerta :D
    Me ei itse asiassa olla tulossa tuohon syksyn ekaan rallyyn mun työjuttujen takia, mut sitten lokakuussa ollaan kyllä tulossa, joten nähdään sitten viimeistään siellä :)

    VastaaPoista