lauantai 18. marraskuuta 2017

5kk pusuja ūüíě

Tasan 5 kk sitten koppakuoriaiset pullahtivat maailmaan ;D Ei voi kyllä taaskaan uskoa miten nopeasti tää aika menee! Vaan kylläpä se tuosta Kertusta alkaa näkemään ettei se enää ihan pikkuinen pentu ole. Melkoinen koipeliini oikeastaan. Mutta muuten samanlainen ihana pusuttelija kuin ennenkin :D Kerttu sai ihanan kommentin meidän käytös-kouluttajalta viime viikolla, kun Kertulla meinas keskittyminen loppua arkitottelevaisuus tunnilla ja alkoi riekkumaan hihnansa kanssa. Johanna meinasi, että "onhan se Kerttu sittenkin pentu, ku muuten aina on ollut super rauhallinen ja tottelevainen, ettei sitä ole pennuksi meinannut uskoa!" <3 Ja kyllä, tuohon Kertun luonteeseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, se on semmoinen iloinen touhottaja, kaikkien kaveri, mutta malttaa rauhoittua touhottamisien välissä ja rakastaa yhdessä tekemistä. Me ollaan treenattu nyt niin, että mulla on vuoron perään koirat treenissä ja ku treenaan Vilman tai Okran kanssa, niin oven takaa kuuluu melkoinen ulvonta, että Kertun pitäis kans päästä mukaan! :D

Me käytiin viime viikonloppuna Järvenpäässä Annan ja Vimalin tykönä kylässä ja Kertulla oli enemmän kuin hauskaa varsinkin Arin kanssa :D Ihanasti lähtijäisiksi Ari kävi halaamassa Kerttua, mutta se ei Kertulle riittänyt jäähyväisiksi vaan Kerttu kävi vielä antamassa pusun Arille <3 Melkoisen ihana parivaljakko <3

Tässäpä kuvia koipeliinista, jonka säkäkorkeus nyt aamulla mitattuna oli jotain 41 cm luokkaa ja painoakin jo 11,4kg! Vaan kyllä se kuitenkin on melko kirppu vielä verrattuna Okraan ja Vilmaan. Niin joo ja korvat taas lupottaa, saa nähdä nouseeko ne ollenkaan pystyyn!!!

 Kaverukset <3

 My√∂s Veera-vauva sai monta kertaa kasvot ja k√§det m√§riksi Kertun toimesta ;)








Viime viikonloppuna käytiin shoppailemassa ja hurmaamassa kaupantätejä. Ostettiin kunnon panta ja hihna pentupannan ja -hihnan tilalle :)

Touhottaja vauhdissa ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti