sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Koppa koppa koppakuoriainen

Saanko esitellä Coleoptera-pesueen!!! Melkoinen pähkiminen oli pentujen nimissä, mutta päädyttiin eri koppakuoriaisiin! Ihan sen takia, kun mie tutkin työkseni eläimiä ja Mikko on muuten kovasti kiinnostunut varsinkin kovakuoriaisista. Ja tämän takia meidän kirjahyllystäkin löytyy Euroopan hyönteiset-opas :D Ja sieltähän niitä nimiä löytyy vaikka millä mitalla :D Eli nimien paljastus olisi nyt sitten 3-viikoissynttäreiden kunniaksi. Ja synttäreiden ohjelmaan on mahtunut jo vaikka mitä ja ohjelma vain jatkuu tässä illan päälle. Aamupäivä aloitettiin autoajelulla, jossa syötiin tissiä, nukuttiin, kuin myös vikistiin Mikon ajellessa kurveissa. ;D Mut tosiaan hienosti malttoivat kaikki rauhoittua nukkumaan. Niin joo ja aamulla totuteltiin imurin hyrinään (tosin oon mie tietenkin imuroinut tässä aikaisemminkin ;D mut nyt on korvat oikeesti auki ja kuulevatkin jotain). Se meni tosi hyvin, ei mitään reaktiota varsinkin kun aloitin homman samaan aikaan kun pennut oli syömässä. Sitten meillä on käynyt myös vieraita, Pekka Helsingistä ja Sari ja Toni perheineen "naapurista". Vilma oli ekaksi hieman epäluuloinen, että noinko pennut viedään, mut hyvin antoi sitten pentuja silittää ja ottaa syliin. Tosin harjoitusta varsinkin lasten kanssa tarttee lisää. Ihan pentujenkin kannalta, että tottuvat erilaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin, varsinkin kun pennut tuosta kasvaa ja lähtee enemmän liikkeelle. Pennut puolestaan oli tosi hyvin eri ihmisten syleissä ja eivät olleet moksiskaan :) Niin ja pääsivät sitten taas pihalle möyrimään. Reippaasti möyrivät kaikki. :) Nyt illalla ovat sitten "nauttineet" matolääkkeet ja synttärit kruunaan ehkä eka kiinteä ruoka-ateria tässä illan päälle. Tai ainakin pienet maistiaiset jauhelihasta. Saa nähdä miten suut siitä pannaan. Matolääke oli nimittäin aika hirveää pentujen mielestä, melkoinen puistelu ;D Mut tässä olisi nyt yksilökuvat nimineen ipanoista ja perässä pari muuta otosta tältä päivältä.

1. penttu, narttu, 1100 g, "Sinikiitäjäinen". Nimensä mukaisesti aina ensimmäisenä tekemässä kaikkea. Ottaa tosi hyvin kontaktia meihin, leikkii käden kanssa ja tosiaan on reippaasti tutkimassa ympäristöä ilman epäröintiä. Melkoinen kiitäjäinen, saa nähdä mihin kaikkeen tästä pikku-neidistä on! :D Väritykseltään on kaikista vaalein sinisistä nartuista ihanine vaaleine jalkoineen.

 Sinikiitäjäinen

 2. pentu, poika, 1300 g, "Kesäturilas". Myöskin nimensä mukainen. Todella rauhallinen jätkä, joka ei ota turhaa stressiä mistään. On tosi tyytyväinen kaikkeen varsinkin, jos on ruokaa tarjolla. Ihana "nallekarhu" ihan isänsä mukaan :)

3. pentu, narttu, 1110 g, "Juovakirppa" (nimi tulee valkoisesta juovasta rinnassa). Kirppojen tapaan ruoka maistuu tälle vesselille ;) On nimittäin ohittanut painossa kaikki nartut ja käyttää kyynärpää-taktiikkaa nisistä taistelussa! Kirppa on myös tosi sosiaalinen ja leikkisä. :)
4. pentu, narttu, 1100 g, "Pikkukauniainen" (syntyjään pienin sinisistä nartuista ja tosiaan kauneutta riittää ;D ). Pikkukauniainen on hauska tapaus, välillä löytää sen istuskelemasta pentulaatikosta pohtiva ilme kasvoilla kun muut vain koisaa ja sitten jatkaa unia (miettii varmaa näkemiensä unien tarkoitusta tai jotain ;D). Kauniainen on myös haastamassa varsinkin meitä leikkimään ja ryntää pureskelemaan sormia, jos ne vain ovat mitenkään ulottuvilla.

 Pikkukauniainen

5. pentu, narttu, 1030g, "Mustanirppu". Nirppu on ehkä kaikista rauhallisin pennuista, mutta tänään pääsi yllättämään ja teki kaikista kauimmas ulottuvimman lenkin ulkona. Samoin on uteliaana aina laatikon reunalla vilkuilemassa ulkomaailmaa ja muksahdellut eniten ulos laatikosta :)

6. pentu, narttu, 990 g, "Neilikkapirkko". Nimi tulee osaksi äitinsä mukaan, kun tosiaan Okran pesue oli mauste-pentuja :) Ja lempinimeltään on Kerttu (neilikkapirkkot kuuluvat leppäkerttuihin). Kerttu on söpöläinen! Sinnikäästi taistelee nisistä pienestä koosta huolimatta ja on ahkerana tutkimassa ympäristöä. Toisaalta Kerttu on myös rauhallinen mietiskelijä, mutta on myös painimassa niin siskojen kuin meidän kanssa.

 ahmatit
 tappelijat
 Mustanirppu laatikon reunalla tähyämässä
 autoilijat

7 kommenttia:

  1. Voi rakkaudet! <3

    Piia

    VastaaPoista
  2. Mainiot nimet mainioilla tyypeillä! :-D

    VastaaPoista
  3. Kääk, ihan superihanat ja persoonalliset nimet!!!! :D <3

    VastaaPoista
  4. Onnittelut kaikille Coleoptera pentusille! Onpa kivat nimet ja hauskat luonne kuvaukset. Olen kuulevinani kuvauksissa piirteitä niin isä Otsosta kuin isoisä Bajanista:)

    Leena & Otso

    VastaaPoista
  5. Onnittelut kaikille Coleoptera pentusille! Onpa kivat nimet ja hauskat luonne kuvaukset. Olen kuulevinani kuvauksissa piirteitä niin isä Otsosta kuin isoisä Bajanista:)

    Leena & Otso

    VastaaPoista
  6. Pennut kiittää onnitteluista! Ja joo eiköhän luonteet ole kiva sekoitus kummaltakin puolelta :D Tosi mielenkiintoista seurata millaista sakkia niistä kehittyy varsinkin nyt kun alkavat liikkumaan vähän enemmän :) Niin ja nimet tosiaan on semmoiset, että toisia samanlaisia lapinkoiria ei löydy ;D Uniikkeja tapauksia nimineen päivineen :D Mietittiin aluksi Mikon kanssa kaikenlaisia vaihtoehtoja Kalevalan hahmoista, Lapin tuntureihin ja lumen olomuotoihin. Samanlaisia nimiä on kuiteskin melkoisesti, mutta tämä teema kun keksittiin, niin se tuntui tosi omalta :D

    VastaaPoista
  7. Voi ei miten hienot nimet kakaroilla!! <3 <3 Antoisa aivoriihi ollut käynnissä ja sopivat tosi hienosti tyypeille. :) En malta odottaa, että pääsen tutustumaan näihin pikkuapinoihin! :)

    VastaaPoista