perjantai 14. heinäkuuta 2017

Pannat

Käytiin tänään Mikon kanssa töiden jälkeen vähän shoppailemassa. Tai oikeastaan tärkein syy oli ostaa Vilmalle ja apinoille ruokaa, kun tuo ruuan kulutus on tällä hetkellä ihan hirmuista! Vilma syö täysiä ruokakupillisia vaikka kuinka monta per päivä ja ipanat tosiaan omat osansa puuron muodossa. Mut siis ruuan lisäksi piti vähän tehdä "heräteostoksia". Tai oikeastaan oon mie noita koittanut katsella jo vähän pidempäänkin, mutta kaupat joissa tähän asti on käyty ovat myyneet -ei oo:ta. Eli siis kuten tekstin otsikko kertoo, ostetiin pennuille pikkuiset pannat! Ja kaikille tietenkin eriväriset ;D Hyvin antoivat laittaa ne kaulaan vaan sitten seurasi ihan hirmuinen kutina!!! Rapsutuksen määrä oli valtaisa! Valitusta ei kuulunut, mutta tosiaan rapsuttaa piti melkein taotta! Nyt saavat pitää pantoja kaulassa kunnes tottuvat niihin! Nimittäin huomenna olisi suunnitteilla retki naapuriin ja eihän sitä nyt voi mitenkään lähteä kylään ilman "vaatteita" ;D Tänään tehtiin pesuhuoneessa myös suursiivous ja pennut joutuivat takaisin vanhaan majaan ;D Jos vertaa kuviin pari viikkoa sitten, niin ne rötkäleet ovat kasvaneet valtavasti!! Tänään olisi sitten vielä yksi "koulutus" edessä, kun ollaan tässä lämmittämässä saunaa. Saa nähdä mitä pennut sanoo siitä! Meidän suihkussa käynneistä eivät ole moksiskaan, nukkuvat vaan pedissä, mut tätä ennen ei olla saunottu. Saa nähdä mitä siitä tykätään! :D







 Muut rapsuttaa kun Kerttu seuraa tarkasti päivän ohjelmaa: "60 asteen pesu"! ;D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti