sunnuntai 13. tammikuuta 2013

10 viikkoa leikkiä ja temmellystä

Jep 10 viikkoa tuli eilen Vilmalla ja sisaruksilla mittariin ja synttäreitä vietettiinkin 'sukulaisissa' ;) Eppu ja Velho viettivät painihetkiä Velhon omien ihmisten tykönä ja me vietettiin sitä Unna-Kanelin kanssa täällä meidän lähellä olevalla järven jäällä! Velhon ja Epun painihetkistä voi lueskella tuolta Velhon blogista ja siellä on kuvia komistuksista :)

Me tavattiin iki-ihana Unna-Kaneli ensin tässä viikolla, kun vietettiin iltatreffit. Unna muisti meidät ja sai hepulikohtauksen kun haistoi keitä tulikaan vastaan ja nuoleminen ei meinannu loppua ollenkaan!! Okra kans oli ihan maansa myynyt kun ekaa kertaa näki Unnan pitkästä aikaa, voi sitä hännän viuhtomista niin Unnalla kuin Okralla ja sama riemu jatkui eilen. Eilen Okra ei olis malttanut ollenkaan lähteä omaan autoon, että oltais päästy järvelle vaan heti olis pitänyt päästä Unnan tykö. Tytöillä kans jutut tuntui sujuvan yhteen ja ihan valtavan hauskaa oli eilen. Viikolla piti ensin hieman koetella voimia ja katsoa järjestystä, mut sitten riitti riemua leikkiä :) Ja on se noiden leikki melkoista painia ja hampaiden kalistelua, ei herkkähermoisille ;) Tassulla läpsäistään ja haastetaan leikkiin ja sitten syöksytään kimppuun, kaadetaan toinen maahan ja sitten juostaan karkuun :) Oli kyllä melkoisen väsynyttä porukkaa eilen :)

Muutenkin Okra ja Vilma on melkoisia värkkääjiä yhdessä. Painia saa katsella päivät pitkät ja kumpikaan ei tunnu kyllästyvän leikkimiseen :) Okrasta on tullut taas solakka itsensä ja iloisuus ja onnellisuus ihan paistaa siitä läpi :) Tätä se Okra on odottanut niiiiin pitkään, ihan ikiomaa painikaveria :) Mut kyl sitä Vilmaa tosiaan välillä saa karkuun lähteä kun innostuu vallan mahdottomaksi ja saa hepulin; mie laitan tähän yhen hepulivideon lopuksi :)

Vilman ja Unna-Kanelin treffit:

 Unna-Kaneli

 Samikset



 Välillä maltetaan antaa pusujakin :)

 Ja Unnakin tietää miten ollaan söpöinä ja kerjätään herkkupaloja ;)


Okran ja Vilman viuhtomista:



 


4 kommenttia:

  1. Tosi nättejä koiranalkuja Okran pennuista on kasvanut! :) Ääneen naureskellen katselin tuota Vilman hepulikohtausta :D Melkonen draivi... Teidän on varmaan pakko lähteä Vilman kanssa kokeilemaan jossain vaiheessa ihan oikeita agilityputkia, kun se noin tuntuu tuostakin tykkäävän! Tätä lukiessa kyllä alkaa todella toivomaan, että Noidallekin saataisiin pian oma kaveri. Lapinkoiraa kun ei varmaan voi täysin ymmärtää kuin toinen lapinkoira :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, on ne kyl lutusia kaikki ja melkosia epeleitä ;) Joo oon tässä jotain tuohon agilityn suuntaan haaveilemassa ku apina on 'lempinimensä' veroisesti kovasti kiikkumassa ja kiipeilemässä ja hyppimässä ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää niin kuin tuosta videostakin näkee ;) Meidän pitää nyt vaan aluks alkaa jollain tokon pentukurssilla kunhan saadaan rokotukset kuntoon ja päästään Turkuun. Ei viitsis täällä kurssia aloittaa, se kun jäis sitten auttamatta kesken.

    Mut oot ihan oikeessa tuosta lappalaisten omasta 'henkisestä tasosta' ;) Selvästi huomaa, että ei leikit oo läheskään samanlaisia muiden koirien kanssa ku ei ne tappele ja paini silleen miten pitäis ;)

    Jokos teillä alkaa haaveet ihan oikeesti käytännössäkin lähestymään, siis toisen koiran suhteen? Aivan varmasti Noita olis enemmän kuin otettu!! Vai onkohan teille sitten jäämässä pentu Noidan omasta pesueesta????? Ja milloinkahan se tapahtuu???? ;)

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti kannattaa! Vilmassa näyttää olevan kirjaimellisesti potkua :D Meillä vasta haaveillaan ja suunnitellaan toisesta, tuntuisi niin luontevalle ottaa juuri Noidan pesueesta pentu. Siinä tuskin tarvitsisi sitten huolehtia mistään koirien välisistä suhteista kun arvojärjestys pysyisi luonnostaa. Mutta katsotaan nyt miten Noidan penturojekti etenee ja saadaanko sitä ikinä maailmaan Noidan omia Omituisia :)

    VastaaPoista
  4. Me kyllä jännityksellä täällä odotellaan, miten teidän siellä käy kun onhan Susanna kennelin sivuillensa kirjoitellut jotain sen suuntaisia toiveita teille tän vuden ajalle :) Ja tosiaan kyl se varmasti olis luontevaa Noidan oma Omituinen jälkeläinen ottaa, jos passeleita tulee, on tuo ollut niin luontevaa ja helppoa Okran ja Vilman kans. Okra kivasti on opettanut Vilman koiran tavoille :) Tosin kyl tuota oppimista on vaikka kuinka ja paljon vielä; mut apina taas nimensä mukaisesti apinoi Okraa ihan joka asiassa, paljon helpompaa koulutus nyt kahden koiran kans :) Suosittelen! :)

    VastaaPoista